Voinhan syyttää pimeyttä ja kamalaa säätä blogaamattomuudesta, vaikka tämä valmistukin jo kuukausi sitten? Kuvasta näkee, että päälle on kuitenkin päässyt ja paljon!

2296531116_856a6b7a25_m.jpg

Toimistoneule
Malli: mustasta aukosta, jonne myös jo palasi
Koko: hyvin istuva
Lanka: Silke-Tweed (noin 4 kerää eli 200 g, väri 24)
Puikot: erilaiset 3 mm:set

Aurinkoa ei ole paljoa näkynyt ja ekat valoisat kuvaussessiot menivät mönkään, koska miehet nyt ei vaan osaa kuvata (tätä lajia on koneella noin 20 kipaletta):

1329231.jpg

MOT

Paida tarina lähti tarpeesta ja ihanasta langasta. Kiinnitin silmäni Menitassa langan väriin (24) ja mietin pitkään mitä voisin langasta tehdä. Olin huomannut tarvitsevani jonkin edustuskelpoisen neuleen töihin, mutta kaupasta löytyi pelkkiä keinokuiturättejä (miten tämä ei yllätä ketään?), joten oli tartuttava toimeen itse. Vähän kyllä alkuun kylmäsi tarttua 3 mm:n puikkoihin paitamielessä, mutta hyvin siitä selvisin!

Ohjetta ei ollut, eikä tule. Kaikki rävelsin ilman saumoja ihan ite. Aloitin helmasta ja etenin siitä ylöspäin. Väliin tein parittomuussyndrooman estämiseksi hihat yht'aikaa kaksilla eri puikoilla (ja kyllä, Addin bambupyöröt olivan hintansa väärti, vaikka kullanvärinen kaapeli onkin hieman outo).

2295738225_d044aa7cb5_m.jpg

Siitä sitten etenin pikkuhiljaa draglaneihin, jotka tein hyväksi havaitulla hatustavetomenetelmällä, mitä nyt vähän netissä kurkin kuinka monta silmukkaa muut olivat värkänneet kainaloiden alla yhteen.

Koska en pidä kaupan valmiista muodottomista säkeistä, olen erityisen tyytyväinen summamutikassa tehtyihin rinnanaluslevennyksiin:

2296530832_2091752fd5_m.jpg

Kauluksesta ajattelin ensin tehdä poolomaisen, mutta sitten muutin mieleni, kun lanka tuntui vähän kutittavan. Nyt se on toimivampi, mitä nyt vähän kipristelee reunasta.