Häähössötys valtaa mielen, sillä huomenna pääsen todistamaan, kun eräs nuori pari saa toisensa. Mekkoa on luonnollisesti väännetty jo kuukausia, marraskuisesta Stokkan silkkialesta lähtien. Olen entisenä kangaskaupan myyjänä oppinut, että kangas loppuu AINA kun sitä ostaa liian vähän, joten hankin materiaalia kunnolla. (Tai sitten on kyse Sulo Vilen -ilmiöstä, mutta kuka voi tietää?) Sain ylimääräisestä pätkästä laukun ja vielä jäi pieni pala tulevaisuutta varten "tukkuuni" säilöön.

Mekko kaipaa vielä hieman silitysraudan hellää lämpöä ja minä päättäväisyyttä, että tietäisin mitkä kengät laitan jalkaan ja kumman huivin otan harteilleni. Alla vasemmalla on pitkään langan päättelyjä vaille valmiina kaapissa marinoitunut ensimmäinen Victorian Lace Today -huivini ja oikealla pilkahdus sen kovasta kilpailijasta, thaimaalaisesta liilasta silkkihuivista.

Liila huivi on tuliainen eksän äidin ja pikkuveljen reissulta, joten tilanteen romanttisen luonteen huomioon ottaen sen käyttäminen ei oikein sopisi hengeltään huomiseen päivään. Tämä toinen tapaus sitten...

Leaf and trellis patterned shawl
Malli: Jane Sowerby, Victorian Lace Today
Mallin muutokset: reunus vaihdettu Mrs. Hope's Vandyke Edging:iin
Lanka: kaksinkertainen Grignasco Merinosilk, kulutus hämärän peitossa
Puikot: 4,5 mm pyörö (ja hartiat kiittävät)

Aloitin huivin neulomisen marraskuun lopulla, ja se edistyi mukavasti. Olin ostanut yhden vyyhdin lankaa, mutta aloin heti alussa epäillä, ettei se riittäisi. Käväisin nopeasti ostamassa toisen, mutta en saanut enää samaa värjäyserää. Siispä päätin käyttää ensimmäisen vyyhden huivin keskiosaan ja tehdä reunuksen toiselta vyyhdiltä. Kävi kuitenkin niin, että neulominen oli liian mukavaa ja lankaakin riitti, joten huivista tuli SUURI. Päätin vaihtaa reunuksen kapeampaan, jottei työ enää paisuisi liikaa, sillä se on SUURI.

Nyt en tarkoita mitään onpas se iso, huhhuh en jaksa neuloa puoltatoista metriä (sitäkin on käynyt), vaan sitä, että huivi ei ensinnäkään mahtunut pienessä kaupunkikodissani mihinkään pingottumaan ja vanhempienikin asunnossa se valtasi siskoni pedin kokonaan. Siis kokonaan 80 sentin leveydeltä ja 2 metrin pituudelta ja reunoissa mentiin osin myös yli.

Olin siis neulonut jättiläisen, joka on minua neljänneksen pidempi ja leveydeltäänkin yltää harteille laitettuna kevyesti vyötärölle! Tämä vuoksi pingotus ei ollut kovin onnistunut, sillä reunus käpristyi patjan reunoilla.

Kun sovitin huomiselle varattua juhla-asua ja kiedoin huivin harteilleni, edestä näkyi lyhyttä kotelomekkoa vain pienen kolmion verran. Jos yrittäisin syödä huivi ylläni, sen reunat imisivät enemmän kastiketta kuin päätyisi suuhuni ja hääpari saisi vuosiksi onnea, kun huitoisin sarjana laseja sirpaleiksi lattialle. Joten to wear or not to wear, on nyt mun question. Kauniita (??? ehkä jos ottaisin miehestä?) kuvia luvassa myöhemmin.