Olipa kerran Nuoska, jolla oli kaksi mukavaa ystävää, joiden kanssa hän lounasti usein yhdessä. Eräänä kauniina päivänä kaverukset päättivät vaeltaa lounaan jälkeen etelään, lähes Designmuseolle asti. Siellä pitävät lankakauppaa ihanat myyjät, joiden tiskit ovat täynnä toinen toistaan huokuttelevampia keriä ja vyyhtejä. Aivan ovensuuhun oli sijoitettu taktisesti alennuslaari, josta eräskin kerä kutsui juuri sisään astunutta sankaritartamme erityisen viettelevästi.

"Ihana väri!" ajatteli Nuoska, mutta empi vielä, sillä omaan vaatekaappiin ei mohairkerästä kyhätyllä asusteella olisi mitään asiaa. Hetken, tuokion ja muutaman ns. järkiostoksen jälkeen kerä kuiskutteli edelleen taitetulla sävyllään sopivansa täydellisesti mihin tahansa, ainakin puikoille. Ja mukaanhan se oli saatava! Koska lahjahevosen suuhun ei saa kurkistella, joulu on tulossa ja perheessä useita neulontahaluttomia ja -taidottomia, lanka päätyi kassiin. Kyllä se jonkun huiviksi sopisi. Varmistukseksi napattiin tavallisesta hyllystä hieman vähemmän aurinkoa ottanut toinen kerä, jotta huivista ei tulisi pelkkä tuluskukkaro.

Voi, voi, eipä sankaritar-raukka aavistanut mitä oli mennyt tekemään! Olihan hän joskus mohairiin tutustunut ja onnekseen löysi suuresta inter-neetistä arvioita, että Garnstudion Viennaa on suhteellisen helppo purkaa, mutta mitä se auttaa, kun lanka on noiduttua!

Ensin lanka ilmoitti haluavansa Kiri-shawliksi eli savolaisittain Kiri-huiviksi, mutta pian alkoi selvitä, ettei jälki olisi ihan niin upeaa, kuin sankarittaremme oli kuvitellut:

Puikot olivat liian pienet, joten neulos oli liian tiheää. Lisäksi huivin kaunis kuvio ei erottunut lainkaan pinnasta. Kun sankarittaremme sovitti huivia omaan kaulaansa, hän havaitsi, että siitä oli tullut aivan liian paksu. Ei kun purkamaan! Pienen purku-urakan jälkeen noin yhdestä kerästä neulottu huivintynkä ei ulottunut kiinnisolmittavaksi, mutta näytti kaulassa tältä (huomaa paremmin onnistunut värisävyn vangitseminen):

Mitä ihmettä tätä neulottaessa oli mietitty? Kamala pökkelö.

Onneksi Knitty oli suosiollinen ja sen virtuaalisivuilta löytyi riittävän yksinkertainen malli, jonka avulla sankarittaremme uskalsi lähteä seuraavaa versiota värkkäämään. Edellisistä, hanskojen kuvioon liittyvistä vastoinkäymisistä mitään oppimatta lanka pääsi ilman harjoitteluja suoraan puikoille. Kuinka ollakaan, elävän kuvan tuijottelujen ja blogien selailujen lomassa malli ei ollutkaan ihan niin yksinkertainen kuin voisi olettaa, joten ylimääräisiä silmukoita ilmestyi vähän yhteen jos toiseenkin paikkaan neuleeseen, aivan pyytämättä ja yllätyksenä.

Tässä vaiheessa Nuoska oli kuitenkin jo niin kyllästynyt purkamiseen ja lanka alkoi muistuttaa kissan kerran syömää einestä pienine paakkuineen, ettei tekele enää pongahtanutkaan noin vain uudelleenarvioitavaksi ja silmukoitavaksi. Joten tällä mennään ja luotetaan, että mohairin jäljellä olevat hötäleet peittävät pahimmat virheet alleen. (Huomaa edellistäkin paremmin todellisuutta vastaava väri, vaikka vieläkään ei osunut ihan nappiin.)

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

P.S. Kaikkien onneksi ja mielenterveyden pelastukseksi työn alla on ollut jotain muutakin, siitä enemmän perjantaina!