Koska olen ikävän sitkeässä syysflunssassa, sain nyhjätä sohvan nurkassa ja neuloa koko viikonlopun. Tuloksena puikoilta putosivat nämä Fifin innoittamat sormikkaat, joita esittelin jo aikaisemmin.

927027.jpg

Sormekkaat
Malli: pitsikuviot Fifistä, muu fiiliksen mukaan
Lanka: Drops Alpaca, reilu kerä
Puikot: 2,5 sukkaset

Sormikkaat eivät ole itselleni, vaan lahjaksi suurempikätiselle henkilölle, joten kuvausmallina toimi siro, mutta karvainen kaksilahkeiseni. Tästä syystä kuvissa ei näy pitkähköjen varsien loppu kunnolla, mutta voin kertoa luottamuksellisesti, että neuloin niihin hiirenhammasta eli piparkakkureunan. Tässä vielä selkeämpi otos kuviosta.

927022.jpg

Tarkat henkilöt saattavat huomata, että tämä oikean käden versio on paremmin tehty. Vasempaan tuli enemmän virheitä, kun en jaksanut katsoa välillä pitsineuleen ohjetta, kun luulin osaavani sen ulkoa. Mitä vielä! En huomannu mokiani ennen kuin olin neulonut sormet, joten en jaksanut enää ryhtyä korjaustoimiin. Jostain syystä en myöskään saanut mahtumaan kallooni, että suljetussa neuleessa pitää myös neuloa välikerrokset aivan niin kuin huivissa. Jotenkin ne vain ovat paljon vaikeampia kun ne neulotaan oikein. Siksipä jouduin purkamaan etenkin ensin neulottua vasenta sormikasta useasti. Huoh! Sisäinen perfektionistini on turhautunut.

Työn parissa keksin miksi en pidä I-cordien teosta, sillä sormien neulominen oli myös tuskaa. Neulomisrytmini keskeytyy, kun joudun vaihtamaan puikkoa jatkuvasti. Pitää ilmeisesti jatkossa keskittyä leveisiin huiveihin ja villapaitoihin.

Parasta sormikkaissa oli ihana lanka. Voisinpa veikata, että sitä tullaan näkemään vielä usein myös itselleni tulevissa tekeleissä.