Elämäni ensimmäinen addiktoiva blogilöytö oli Typyn Cousteau-pipo. Tarkoituksenani oli käyttää vuosi sitten Tallinnasta hankittu heräteostoslanka malliin, mutta en saanut millään silmukkamäärää sopivaksi. Komeampi puoliskoni innostui myös kierteestä ja ruinaavan valituksen, koiranpentuilmeen, maanittelun sekä lahjontayritysten jälkeen syntyi tämä hieman muunneltu versio langasta, joka jäi jäljelle, kun äitini neuloi syntymäni tienoilla isälleni villapaidan.

Cousteau-pipo ilman käännettävää reunusta, joustin 2o2n
Puikot: 3,5
Lanka: tunnistamaton arkistolöytö kaksinkertaisena

Kun olin saanut tämän kokeiluversion aikaiseksi, laskeskelin vielä hieman silmukoita ja alkoihan se omakin pipa valmistua. Koska tuliaislanka oli huomattavan paksua, joustin ei näyttänyt hyvältä ja päädyin tekemään sillä vain reunan, nyt kuitenkin 2n3o kuten alkuperäisessä mallissa. Kavennukset muodostavat mielestäni kauniin kuvion, vaikka pinnassa ei olekaan joustinta sitä korostamassa.

Cousteau-pipo ilman käännettävää reunusta ja sileänä neuleena
Puikot: kuutosen pyöröt
Lanka: nyt nolottaa, mutta vyöte on totaalisen kadonnut

Jonkin aikaa sitten lähdin sen perheeni, jossa olen lapsi, kanssa maaseuturetkelle ja otin mukaan muutaman kerän kahvilla värjäämiäni lankoja. Suunnittelin tekeväni jonkinlaisen tyrmäävän kirjoneuletyön, mutta muutaman puretun tekeleen jälkeen päätin pitäytyä raidoissa. Lisäksi matkalle osui yllättäen kauppa, josta sain kaksi punaista Wool-kerää lähes ilmaiseksi ja siten vähän ilmettä värimaailmaan. En ajatellut lainkaan millaiset kavennukset haluaisin pipoon, vaan värkkäsin suoraan Coustoaun mukaan ja kas, yllätyin iloisesti:

Pipa, jossa Cousteau-kavennukset
Puikot: pyöröt, arviolta kolmoset
Lanka: Wool, 2-säikeinen kahvilla ilman pureutusaineita värjätty ryijylanka (alareunan joustin on alkuperäisen värinen) ja luultavasti 7-veikka

Tämän hatun langanpäitä päätellessä ymmärsin vihdoin miksi on olemassa itseraidoittuvia lankoja. Koska olin ajoittanut kavennukset ja kerroksenvaihdon samaan kohtaan, sain aikaan kauniin rivin ilkeästi irvistäviä aukkoja. Onneksi ne oli loppujen lopuksi hommaan ryhdyttyäni suhteellisen helppo kuroa umpeen paksumpien kavennuskohtien ansiosta. Eipä siihen lankojen päättelyyn sitten kulunutkaan kuin muutama viikko. Seuraavan kerran kun joku tarvitsee pipoa, aionkin kokeilla samanlaisen kuvion tekoa itseraidoittuvalla Regialla.

Ai niin, ei siinä vielä kaikki. Pieni siskoni oli bongannut jossakin tv-sarjassa aivan ihqun pipon, joten minä sitten apinoimaan. Mallipipossa oli tupsu, korvaläpät, narut ja yläosa liilaa, alaosa keltaista. Yritin ehdotella kauniita värivaihtoehtoja paikallisen übermarketin kapeista valikoimista, mutta jostain syystä punainen Isoveli color vastasi siskoni mielestä ohjelman neuletta parhaiten. Mitäs minä spektreistä tietäisin, lanka kuin lanka. Pipo valmistui nopeaa tahtia kuutosen pyöröllä, reunassa on kerros tai pari nurjaa ja loppu onkin sitten sileää neuletta. Tein taas Cousteau-kavennukset, mutta koska halusin piposta suipomman, värkkäsin useammat. Pääsin myös opettelemaan uuden taidon, I-cordien valmistuksen. Tulipa sitten selväksi, ettei muihin töihini tule koskaan itseneulottuja naruja, sillä niiden valmistaminen oli jostain syystä kuolettavan tylsää. Jopa tupsun pujottelu oli hauskempaa.